2022

Yhdistys oli Uotinpäivien aikaan mukana Uotinmarkkinoilla lauantaina 30.7. esittelemässä yhdistystä ja kertomassa ajankohtaisista erityisesti vapaa-ajan asukkaita kiinnostavista aiheista.

Yhdistys oli mukana Sysmän kirjakyläpäivillä omalla esittelypisteellään. Lisäksi yhdistys järjesti kirjakyläpäivien avajaispäivänä pe 8.7. kunnanjohtajan kyselytunnin Lintan kuistilla. Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki oli teknisen johtajan Waltteri Martelinin kanssa vastaamassa vapaa-ajan asukkaiden kysymyksiin. Keskustelua käytiin pääosin etukäteen tulleista kysymyksistä.

Sysmän jätehuollon uudistuminen – tilaisuus vapaa-ajan asukkaille ja kuntalaisille

Järjestimme 12.10.2022 etätilaisuuden Sysmän jätehuoltouudistuksesta. Tilaisuuden alusti ja kysymyksiin vastasi kunnan tekninen johtaja Waltteri Martelin. Esitysaineistot lähetettiin kaikille tilaisuuteen ilmoittautuneille.

Vapaa-ajan asukkaiden tapaaminen elokuussa

Lauantaina 27.8.2022 oli Sysmän vapaa-ajan asukkaiden ensimmäinen vapaamuotoinen tapaaminen kasvokkain Lintan kammarissa. Tavoitteena oli tulla tutuksi, kuulla kuulumisia ja vaihtaa ajatuksia, joita kulunut kesä on herättänyt. Keskusteluun nousivat erityisesti jätehuolto, rantojen hoito, verkkoyhteyksien toimiminen, paikallisten yritysten aukioloajat jne.